Saturdayna 14. Marchta 2009
Zara-parka
Just ehdin avautua Stellageen blogissa siitä, kuinka en ole pitkään aikaan tuntenut omakseni mitään vaatekauppaketjua. Niissä on aina liikaa jotain – liikaa ihmisiä, liikaa vaatteita, liikaa kaikkea laadutonta, liian kovalla soivaa musaa, liikaa teinejä, liikaa neonvaloja tai liikaa spandex-trikoota (American Apparel on aiheuttanut mulle spandex-trauman).
Mutta kuinkas sitten kävikään – eilen kaupungilla haahuillessani päädyin puoliksi sattumalta Stellageen suosimaan Zaraan, ihan vaan katsomaan, löytyisikö sieltä jotain. En tietenkään pystynyt käsittelemään niin suurta määrää vaatteita yhdellä kertaa, mutta eräästä rekistä ihan läheltä ulko-ovea pisti silmään vaatekappale, jollaista olen etsinyt jo pitkään.

Olen kaivannut kevättakiksi jonkinlaista armeijatyylistä maiharia tai parkaa, ja yrittänyt etsiä sellaista lähinnä ylijäämäkaupoista. Niissä kuitenkin on yleensä tarjolla vain aika äijämäisiä malleja ja kokoja. Yllättäen Zarasta löytyi kalanpyrstöparkan naisellisempi versio, joka on kooltaan ja malliltaan mulle huomattavasti virallista armeijaosastoa sopivampi.
Erittäin lady grunge, jos multa kysytään, varsinkin johonkin (kevyeen mustaan viskoosi)mekkoon yhdistettynä.